lauantai 22. joulukuuta 2012

Joululeipomuksia

Jo taas tuo joulu saapui! ja tosiaan tänne pohjolaan; nimittäin Ivalosta kirjoitellaan tällä kertaa. Täällä ollaan tyllerön kanssa vietetty jo ovi jos toinenkin, eikä paluuta ole suunnitteilla ennen tammikuun alkua. Ihana rauha, ja sukulaiset lähellä, mikäs sen parempi tapa viettää joulua.

Tottakai meidän perheen jouluun liittyy myös leipominen; ja siitäpä ajattelinkin vaihteeksi postauksen kirjoitella.

Täältä pesee, härifrån tvättas! Ja oikein hyvää ja iloista joulua aivan kaikille.
















Joulun paras vuokalimppu (2kpl):

-6dl kotikaljaa
-2pss kuivahiivaa
- 1/2dl hunajaa
-12dl vehnäjauhoja/hiivaleipäjauhoja
-1dl hasselpähkinärouhetta
- 1dl kuivattuja karpaloita
- 1/2rkl fenkolinsiemeniä/ kuivattua fenkolia
- 1/2rkl jauhettua kuminaa
- 2tl suolaa
- 1dl öljyä
-2 leipävuokaa 

-Sekoita huoneenlämpöiseen (!) kotikaljaan hiivapussit, hunaja ja n.4dl jauhoista. Tästä syntyy vellimäinen taikinan juuri. Peitä kulho liinalla ja anna levähtää lämpimässä paikassa n.10 min, tai kunnes juuri kuplii.
-Sekoita hsselpähkinät, karpalot sekä mausteet ja öljy juureen.
-alusta taikinaan loput jauhoista, kunnes saat pehmeän mutta kimmoisen taikinan aikaiseksi.
-Jaa taikina kahteen osaan ja pyörittele osat leipävuuan pituisiksi pötköiksi. Muista voidella vuuat ennenkuin nostat taikinan niihin!
-Anna kohota liinalla peitettynä n. 1 tunti.
-Paista 200-asteisessa uunissa n. 40min.


Jouluinen piimäkakku





















Tuorejuusto-kinuski-piimäkakku

-4dl vehnäjauhoja
- 1dl sokeria
- 1 dl fariinisokeria (voi korvata myös tavallisella sokerilla!)
- 1 1/2 tl ruokasoodaa
- 1 1/2tl kanelia
- 1 tl jauhettua neilikkaa
- 1tl kardemummaa
- 1tl inkivääriä
- 1tl pomeranssinkuorta
- 2 1/2 dl piimää
-2 dl omenaa raastettuna
- 100g voisulaa

kuorrutus;

-1dl kinuskikastiketta
- 1/2 dl maustamatonta tuorejuustoa

-Sekoita kuivat aineet keskenään kulhoon.
-lisää joukkoon piimä, omenaraaste ja vähän jäähtynyt voisula. Sekoita nopeasti yhteen.
-kaada korppujauhotettuun vuokaan, paista 175 asteessa n. 50min. tarkista kypsyys tikulla!
-Sekoita sähkövatkaimella yhteen huoneenlämpöinen tuorejuusto ja kinuskikastike. Levitä täysin jäähtyneen kakun päälle ja koristele :)

torstai 22. marraskuuta 2012

Virkatut lasinaluset

Joulu lähestyy! Nämä tekeleen ovat klläkin omaan käyttööni, mutta miksipäs ei moisia voisi joululahjaksi asti jaella.. :)

Hyvin helppoa hommaa, jos vain virkkuukoukku pysyy kädessä. Ja tulee oman näköistä, pienellä mielikuvituksella!


Nämä lasinaluset ovat tehty afrikkalaisen kukan virkkausohjeella, jätin pois vain uloimman kerroksen sillä näiden koko riitti minulle tällaisena. Ohje tuohon afrikkalaiseen kukkaan löytyy täältä !

Tämän jälkeen hyödynsin oi-niin-vanhaa marttaliiton ohjetta; sokeritärkkäystä! Käytännössä tämähän on suunnattoman ekologinen ja jopa hauska tapa tärkätä kaikenlaisia esineitä, vallan ilman kemikaaleja.
Mittasuhteet sokeritärkin valmistukseet ovat 1:1, eli esim.

-1dl sokeria
-1dl vettä.

Aluset "uitetaan" sokeritärkissä, jonka jälkeen ne asetellaan esim. leivinpaperin päälle kuivumaan. (tässä vaiheessa niitä voi muotoilla vielä nätimpään muotoon.)
Villalangan kuivuminen kesti huomattavasti kauemmin kuin esim. puuvillaisen virkkauslangan kuivuminen; mutta nyrkkisääntönä lienee antaa tekeleiden kuivua vähintään vuorokausi. Sittenhän ne ovat kuivia kun ovat.

Sokeritärkkäys on mukava keino tärkätä kaikenlaista; ja halutessaan sen voi koneessa tai käsin pestä pois, jos haluaa vaikkapa liinat takaisin liinoiksi.
Sokeritärkkäystä paljon "tuhdimpi" keino on tietysti liimatärkki; samoilla suhteella yleisliimaa/erikeeperiä ja vettä. Saattaisi sopia näihinkin tavalaan paremmin, kun käyttöesineiksi tulevat.

Lisätietoa kysyville!

Sacherkakkua, nam!

Jaahas. Koitti sitten sekin päivä, kun mulle annettiin tehtäväksi pyöräyttää sacherkakku. Eipä se ihan itsestään pyörähtänyt, mutta lopputulos oli sitäkin mainiompi. Tätä suosittelen kyllä jokaisen kokeilemaan, jos vaan hermot piisaavat! Kaikille suklaan ja vahvojen makujen ystäville ehdoton ykkönen.


kuva lainattu!


Sacherkakku
 
Pohja:

6 kananmunaa
200 g tummaa suklaata
150 g  huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja

Kostutus:

1 dl vahvaa kahvia
1 rkl tomusokeria
3 rkl konjakkia

Täyte:

500 g aprikoosihilloa (400g:kin riittää, sen kokoisissa purkeissa sitä ainakin saa!)

Kuorrutus: (suklaaganache)

1 ½ dl kermaa
200 g tummaa suklaata
1 rkl voita

Noniin! Ja sitten ohjeeseen. 

-Ota voi ajoissa lämpeämään huoneenlämpöön!
-Kuumenna uuni 175 asteeseen.
-Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jähmettyä hiukan. (mutta ei liikaa, muuten ei vaahdotu!)
- Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset omiinkippoihinsa. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi, ja lisää sokerit pienissä erissä vaahtoon.
-Vatkaa keltuaiset, huoneenlämpöinen voi ja suklaa vaahdoksi.
-Yhdistä ainekset, lisää lopuksi vehnäjauhot siivilän läpi. (tämä tärkeää, ettei kakkupohjaan tule "paakkuja".)
-Korppujauhota kakkuvuoka/irtopohjavuoka, kaada seos vuokaan ja tasoita pinta.
-Uunissa kakku saa olla niin kauan että kakku on kypä, uunista riippuen 45min-1h15min. Kakun kypsyyden voit tarkistaa esim. tulitikulla. (kun tikkuun ei jää "kakkukökkäreitä", on kakku valmis.)
-Anna kakkupohjan jäähtyä kunnolla. Tämän jälkeen leikkaa kakku kolmeen kerrokseen.
-Kostuta kaikki kerrokset kahvi-konjakki-sokeriseoksella. Kokoa kakku ja jaa aprikoosihillo tasan kakun väleihin.
-Kuumenna kerma. Suklaa kannattaa souhia veitsellä pienemmäksi, jotta saat tasaisen seoksen. Lisää lopuksi voi ja sekoita tasaiseksi.
-Suklaa kannattaa ehdottomasti lisätä useammassa erässä! Anna ganachen hieman jäähtyä ennen levittämistä; muuten se helposti valuu kakun päältä reunien yli ja no, siinä se on sitten lautasella eikä kakun päällä. Anna aina yhden erän jähmettyä kakun päälle ennen seuraavan levittämistä. Suklaata voi tarvittaessa lämmittää hieman välissä, jos tuntuu että jähmettyy liikaa odotellessa.
-Anna kakun tekeytyä ja jähmettyä kylmässä. On hyvä nostaa kakku tuntia-kahta aiemmin huoneenlämpöön ennen tarjoilua, jotta maut pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. :)

Siinäpä se! Onnea ja menestystä. Ei tämä nyt niin kovin hankala ole; joskin monivaiheinen.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Strawberry dreams

Kesän kunniaksi tehtiin Petran kanssa mansikka-cupcakeja! Mansikkaa sisällä ja päällä, ja aimo annos vaniljakermaa seuraksi. Hyvin upposi sekä meille että vieraille, voipa olla että näitä tehdään toistekin!
Näiden seuraksi tehtiin pink lemonade, myöskin ihanaa kesäherkkua, mahtavan raikasta juotavaa. :) saatanpa tuostakin laittaa ohjeen kuvan kera jossain kohtaa.  


Mansikka-cupcakes

150 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 ½ dl maitoa/kermaa
 n.200g mansikoita pilkottuna

..ja päälle:
-purkillinen Flora vispiä
-n.2rkl vaniljakreemijauhetta
-pinkkiä pasta-/elintarvikeväriä
- tomusokeria, ehkä n.2-3rkl.

-Vatkaa voi ja sokeri yhteen, lisää kananmunat. Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää vuorotellen maidon/kerman kanssa taikinaan esim. nuolijalla tai puukapustalla sekoittaen. Jaa taikina muffinsivuokiin (saa tulla aika täyteen sillä muffinsit "lässähtävät" kylmetessään hieman taikinan kosteuden vuoksi)! Uuniin 225c, 12-15min.

-vatkaa flora vispi KOVAKSI VAAHDOKSI, ja lisää joukkoon loput höysteet vatkaten (tai sekoittaen, kuin vain.)

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Sweet lemon pie

alkoipas mammalla tekemään mieli jotain makeaa, muttei kuitenkaan makeaa.Niinpä siis kirjastosta löytyi lempparisuosikki, sitruunapiirakka! Nämä on taas niitä ameriikanmallin herkkuja, joista meidän perheessä yllätys-yllätys tykätään niin kovin.

Jaettu ilo on moninkertainen ilo, tästäpä siis!


Pohja:
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Täyte:

2 dl sitruunamehua (2-3 sitruunaa)
2 ¾ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 dl kuohukermaa
3 munaa

- vatkaa sokeri ja voi yhteen, lisää muna. Sekoita kuivat  aineet keskenään ja lisää muutamassa erässä taikinaan, vaikkapa nuolijalla sekoittaen. Taputtele  voidellun vuuan pohjalle jauhoteetuin käsin.

- purista sitruunoista mehut pihalle. Puserrin on kätevä! (itselläni ei ole, ranteet tulee kipeäksi..) Yhdistele jauhot ja sokeri, ja lisää niiden joukkoon sitruunamehu,munat ja kerma vispilällä sekoittaen. Tällä kertaa lisäsin itse täytteeseen pari ruokalusikallista lemon curd-tahnaa kun sitä sattui olemaan ja hyvin toimi lisänä!

-Kaada täyte maltillisesti pohjan päälle, paista uunin alatasolla 175c ja n.45min.

Tämä sitten TÄYTYY syödä ehdottoman jääkaappikylmänä, ja iso kasa kermavaahtoa päälle!! Lämpimänä tahtoo olla kovin kitkerän makuista, jotenka jos aiot tätä vieraille tarjota niin tee edellisenä päivänä. :)

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

kuningattarille kuningatarpiirakka!

Sosiaalisen median kirouksiin lienee luettavissa jatkuvat houkutukset ja muilta saadut ideat. Näinhän tässä tänään kävi. Bettyltä sain tänään vaikutteita, ja kun yksi leipoo niin kohta leipoo toinenkin. Aikaiseksi sain siis sydämellisen kuningatarpiirakan!


Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
¼ dl sokeria
125 g voita tai margariinia
½ dl vettä
Täyte:
500 g marjasekoitusta tai mitä tahansa marjoja
11/2 dl sokeria
¾ dl perunajauhoja
200 g maitorahkaa
1 muna

200-asteiseen uuniin 35-40min, ja hyvää on! Taikinan kannattaa antaa levähtää kelmun sisällä jääkaapissa ainakin tunti, miksei vaikka yönkin yli.

Hienot koristelut, eikö? Itse kyhäsin tuohon tuon sydämen, ja isikarhu oli sitä mieltä ettei hyvää taikinaa heitetä hukkaan ja tekaisi pienet lisäsomistukset jämätaikinasta. :) Yhteistyöllä homma sujuu!

torstai 5. heinäkuuta 2012

Rocky road to adulthood

Meidän pikkuruisella on piakkoin 3kk-syntymäpäivä, ja tämän suuren juhlan kunniaksi päätin taas leipoa jotain kivaa. :) Tällä kertaa ylitin itseni, päätin kunnianhimoisesti kokeilla tehdä cupcakeihin kaksivärisen piparminttukerma-kuorrutteen ja sepä onnistuikin ihan nappiin. Noista tuli niin ihanan näköisiä, että eihän niitä malta olla syömättä! Eikä ole tarkoituskaan.



Ohje näihin löytyy jostain vanhemmasta tekstistä, sill muunnoksella että taikinaan lisäsin 1/2 levyä Pandan minttu-täytesuklaata. Tässä vielä kuorrutteen ohje:

- 1prk Flora vispiä
- 1rkl vaniljakreemijauhetta (ei välttämätön, mutta tykkään laittaa, kovettaa kerman kivasti.)
- 1-2tl piparminttuaromia (sitä normikaupasta saatavaa laatua)
- vaaleanpunaista ja vihreää elintarvikeväriä

Kun kaikki muut ainekset värejä lukuunottamatta on sekoitettu (vatkattu) sekaisin, erottele kerma kahteen kippoon ja värjää toinen pinkiksi, toinen vihreäksi. Sitten vaan kermat "vierekkäin" (koettaa saada kummankin omalle laidalleen) porsotuspussiin ja pursottamaan! :)

Tuli muuten ainakin nättejä.

Näiden lisäksi innostuin vielä tekemään jokaisen herkkusuun lempparimättösuklaata; rocky roadia. Tällä jossei makean tai mutustettavan nälkä lähde, niin ei kyllä millään!


Rocky Road:

-1 1/2 levyä suklaata (omassani on 1 levy fazerin punaista ja puoli levyä taloussuklaata)
- vaahtokarkkeja
-kivettömiä luumuja
- suolapähkinöitä
- 1rkl voita

Suklaaksi siis voi valita periaatteessa mitä tahansa, ihan oman maun mukaan. Ja täytteitä saa toki lisäiltyä tai vaihdeltua; moni käyttää luumujen tilalla rusinoita, ja jotkut laittavat keksinpalasia mukaan. (dominot vois muuten toimia!)

Sulata sulaa vesihauteessa. Vuoraa jonkunsortin astia leivinpaperilla, ja levitä muut täytteet siihe pohjalle. Esim. lasagnevuoka on tosi hyvä. Levitä sulatettu suklaa täytteiden päälle, ja tasoittele niin ettei pahempia koloja jää. Laita jääkaappiin jähmettymään. Kun suklaa on jähmettynyt, leikkaa sopivankokoisiksi paloiksi, laita leffa pyörimään ja nauti!

..jospas näillä taas yhden kuukausisynttärin pärjäisi.. :)